Huomasin keväällä että minulla on yksi hyvin äkäinen pesä. Yleisin neuvo facebookin keskusteluryhmässä tällaisissa tapauksissa on kuningattaren vaihtaminen. Pesän mehiläisethän ovat kuningattaren (ja useiden eri kuhnureitten) jälkeläisiä. Jos on äkämölögeenit, ei niistä lapsistakaan tulee lauhkeita lampaita. Ihan näin yksioikoista se ei minun mielestä kuitenkaan ole. Siis että aina vaihdetaan kuningatarta. Se ei nimittäin aina vaihtamalla parane, nimimerkillä kokemusta on. Lola-kuningattaren tarina onkin ihan oma juttunsa, ehkä joskus kerron sen. Mutta lyhykäisyydesssään kuningatar vaihtamalla hellanteltuista tuli helvetin enkeleitä.
Tähänkin pesään olin edellisenä kesänä vaihtanut mielestäni kiltimmät geenit omaavan kuningattaren. Jossain vaiheessa kevättä kaikki pesät voivat olla enemmän tai vähemmän kiukkuisia, mutta kun muut olivat jo rauhoittuneet, nämä ei. Sankoin joukoin nämä terroristit kävivät kimppuuni. Mehiläisiä roikkui hattuverkossa pyrstöt ojennuksessa valmiina tuikkaamaan heti jos verkko koskettaisi kasvoja. Ykskaks tunsin, että jotain meni silmään ja oli lähdettävä kävelemään pois tilanteesta. Jos satut kuulemaan mehiläistarhalta huutoa ”ei kenkään, ei kenkään!”, se ei ole laulun rallatus ”ei paha ole kenkään ihminen” tai ”niin alhaalla kenkään ei kulje” vaan mehiläiset ovat tunkemassa kenkiin. Minulla on omituinen tapa puhua mehiläisille, vaikka eihän ne ymmärrä. Ja miksi ei kenkiin, koska pisto nilkkaan sattuu penteleesti. Pari pistoa sain, mutta en onneksi nilkkaan. Koska pesä jäi auki, oli minun pakko palata paikalle sulkemaan se yksisilmäisenä – ei kovin lystiä mutta pakko mikä pakko. Silmään sain todennäköisesti verkon läpi ruiskauksen mehiläismyrkkyä. Ensin luulin roskaksi, mutta pistävä kipu oli jotain muuta. Tästä tapauksesta sain koko kesän jatkuvan silmävaivan.
Miten minä ratkaisin kiukkuisen pesän ongelman? Tein lentomehiläisten harhautuksen. Nostin pesän uuteen paikkaan ja vanhalle paikalle laitoin pesälaatikot tyhjillä kennokakuilla sekä yhden muna/toukkakakun toisesta pesästä ja tietysti vähän ruokaa. Äkäiset vanhat akat eli lentomehiläiset lensivät sinne tyhjään pesälaatikkoon ja alkoivat kasvattaa uutta emoa toisen kiltin pesän toukasta. Vaikka en tykkääkään kuningattarein listimisestä, niin niin minä tein sille kiukkuisia mehiläisiä munivalle kuningattarelle. Tilanne ei toki rauhoitu pitkään aikaan, ei ennen kuin kaikki kiukkuakan munimat munat ovat kasvaneet mehiläisiksi ja eläneet kenttämehiläisinä elämänsä loppuun saakka. Eli munasta mehiläiseksi kolme viikkoa ja siitä mehiläisen lyhykäinen elämä 4-6 viikkoa. Ensi kesänä vasta lopullisesti näen minkälaista tämä uusi porukka on.
Aina se kiukku ei ole kuitenkaan kuningattaresta johtuvaa ja sen vuoksi on surullista, jos automaattisesti vaihdetaan uusi tilalle vaikka entinenkin on hyvä. Omat huomiot omista krainilaisista on, että sadottomuus vaikuttaa. Jos satoa ei tule luonnosta, yritetään sitä varastaa naapurilta. Naapuri on tietenkin sitä mieltä, että tänne ette ole tervetulleita. Siinä lentoaukolla sitten käydään tappelun nujakoita ja tottakai ihminen on yhtä lailla varkaaksi luokiteltava. Ihminen vieläpä lisää pienten nujakointia, kun nostaa pesää suojaavan katon pois ja leväyttää pesän apposen auki. Mitäs siitä tulisi jos mehiläiset olisivat liian kilttejä eivätkä puolustaisi pesäänsä? Sinne kun pyrkimässä osingolle myös ampiaiset, kimalaiset, perhoset, perhosen toukat, muurahaiset, hiiret, käärmeet ym. Tämä kesä oli kummallinen on-off -kesä. Sato loppui ehkä vatun kukintaan, sitten ehkä jonakin päivänä vähän jotain ja sitten ei taas mitään. Siinä on ehtinyt kiltimpikin pesä monta kertaa takkinsa kääntää.
Varroapunkki voi myös aiheuttaa kiukkuisuutta, jos punkkeja on pesässä kiusaksi asti. Siitäkin on kokemusta muutaman ostopesän kautta. Kiukun syy selvisi loppukesästä kun tein punkinseurantaa. Yksi pesä muuttui helvetin esikartanoksi ja syyksi selvisi emo-ongelma – vanha emo oli alkanut munia kuhnureita ja mehiläiset yrittivät kasvattaa itselleen uutta. Annoin näille varaemon ja meno rauhoittui välittömästi. Toisille emottomuus on kiukun aihe, vaikka luulisi ettei silloin ole mitään puolustettavaa. Sääkin voi vaikuttaa. Jotkut on ennen ukonilmaa kiukkusia, mutta sitten ukkosen ollessa lähellä ihan pehmoja. Sitten on vielä niitä tilanteita, kun ei ymmärrä miksi ne nyt onkin kilttejä. Väkisin tulee mieleen, että nehän käy aivan tuulella.
Vastaa