Kun aloitin mehiläistarhausta, luonto puski päälle runsaan karhukannan muodossa. Se tarkoitti heti alusta pitäen karhuaitojen rakentamista. Se on neljän langan aitaus pesien ympärillä. Langoissa kulkee virta, aitaan koskiessaan karhu saa sätkyt ja toivottavasti luovuttaa siihen. Jos nälkä on kova, karhu voi yrittää kaivaa aidan ali, mutta koskaan se ei hyppää yli.
Karhua houkuttaa mehiläispesissä hunaja ja proteiinipitoiset mehiläistoukat. Karhu ei nautiskele herkkuja sivistyneesti, vaan pistää pesän päreiksi ja vie hunaja- ja toukkakakkuja mukanaan metsään. Luonnollisesti mehiläiset ovat kiukkuisia moisesta tunkeilusta ja käyvät porukalla karhun kimppuun. Hunajavarkaissa käyneellä karhulla saattaa olla päälaellaan hunajakakku, kun se on hunajaisella tassullaan yrittänyt lätkiä pistäviä mehiläisiä.
Kun karhu pääsee tuhoamaan mehiläispesän, siinä ei tarhaaja menetä pelkästään pesää vaan myös tulevan kesän hunajasadon. Valtio korvaa vain pesän arvon, ei menetettyä satoa. Korvauksen maksu on ainakin joskus saattanut kestää vuoden päivät eli rahat on saanut seuraavana keväänä. Kevät on pahinta vahinkojen aikaa, kun karhut heräävät nälkäisinä talviuniltaan. Lunta voi siihen aikaan olla vielä niin paljon, ettei aita toimi. Sen vuoksi me olemme keränneet kaikki pesät asutuksen lähelle talveutustarhoille. (Kuvan pesät ovat lähdössä reissuun, liinoilla sidottuna, olisikohan keväällä 2019.)
Terveydenhoitaja minussa on aina nähnyt, että ennalta ehkäisy on tärkeää mutta valitettavan näkymätöntä työtä. Kun on vuosia siirtänyt pesiä paikasta toiseen, tulee miettineeksi onko siinä järkeä. Joka syksy ja kevät on sama urakka edessä. Tiedän ettei monikaan tarhaaja näin tee, eikä varmasti olisi edes valmis tekemään. Työtä on muutenkin paljon ja kaikki se on fyysisesti raskasta. Toiset laskee työlleen tuntipalkkaa, minä en laske edes työtunteja. Hullu kun paljon työtä tekee. Mutta huhtikuussa 2022 tuli hommaan järkeä.
Läksin koiran kanssa aamulenkille ja koska hanki kantoi, päätin että oikaistaan pellon poikki. Kukas muu siellä olikaan kävellyt kuin me? Karhu. Kun seurasin jälkiä, tulin huomaamaan että karhu oli tullut kahdesta kohtaa tien yli ja ojan penkalle, mutta kääntynyt sitten pois – aivan meidän tontin nurkilla. Pupu oli mennyt pöksyyn. Kotipihassa olevien mehiläispesien tuoksu oli selvästi kantautunut nälkäisen karhun nenään, mutta onneksemme tässä on neljä asuttua taloa lähekkäin, niin ei ollut sitten uskaltanut edetä.
Tämä karhu oli herännyt pari viikkoa aiemmin ja ensimmäinen jälkihavainto oli paikassa, jossa meillä on kuuden mehiläispesän tarhapaikka. Todennäköisesti nyt olisi tapahtunut karhuvahinko, jos pesät olisivat olleet siellä. Karhun tie oli kulkenut myös toisen talveutustarhan vierestä.
Olin aivan kauhusta kankeana, kun karhu kävi näin lähellä. Ymmärrettävästi nälkä kurni karhun suolissa ja toivoin että se löytää itselleen ruokaa, mutta muualta kuin mehiläispesistä. Nämä tapahtumat antoivat itselle vahvistuksen, etten tee turhaa työtä. Saatoin olla hyvillä mielin, kun kaikki mehiläiset olivat turvassa enkä omalla mehiläistarhauksella saanut aikaiseksi hunajakarhua, jolla voisi olla huono kohtalo. Ensimmäinen toimenpide olisi karhun karkoitus ja seuraavista, ei välttämättä minun pesien, tuhoista ampuminen.
Loppukesästä sama tyyppi, pienehkö karhunaaras, oli istunut apilapellossa vetämässä apilaa naamariin, mehiläispesät nytkin ihan lähellä. Apilalla herkuttelijasta tuli kovin symppis kuva, vaikka tyyppi pitikin minua jännityksessä. Karhuissakin lie eri luonteita eikä kaikista tule hunajakarhuja. Joku toinen olisi ehkä rohkeammin ja hanakammin lähestynyt mehiläispesiä. Minun onni oli tämä apilakarhu.
Vastaa