Luin kimalaistutkija Dave Goulsonin kirjan Kimalaisen kyydissä (2013), mielenkiintoista luettavaa. Tähän asti olin tiennyt vain, että kimalaiset elävät yhdyskunnissa niin kuin mehiläiset, mutta huomattavasti pienemmissä ja vain kimalaiskuningatar talvehtii, muut pesän jäsenet kuolevat loppukesästä. Ruumiinrakenteet ovat erilaiset ja vaikuttavat kukissa pörräilyyn. Tuuheaturkkinen kimalainen pystyy lentämään viileämmällä kelillä ja sen vuoksi se on aamusta mehiläistä aiemmin liikkeellä ja illallakin pörrää myöhempään. Joillakin kimalaislajeilla on myös pitempi kieli. Kimalainen on mehiläistä parempi pölyttäjä kasvihuoneessa.
Sen myös tiesin, että kimalaispesiä kasvatetaan (toistaiseksi ei vielä Suomessa) kaupallisesti kasvihuoneisiin pölyttämään tomaattia, paprikaa ym. Tiesin myös, ettei se ole ongelmatonta. Kasvatettuja kontukimalaisia pääsee karkuun luontoon. Ne saattavat tuoda tauteja paikallisille pölyttäjille sekä kilpailua elinalueista. Pesät pitäisi tuhota ennen kuin sieltä uudet kuningattaret lähtevät etsimään talvihorrospaikkaa ja näin varmaan harvoin tehdään. Eräs viljelijä kertoi pesien olleen tyhjiä, kun ollut aikomus ne hävittää. Hän siis myöhästyi.
Ennen kimalaispölytystä ihminen joutui pölyttämään tomaatin sähköhammasharjalla tms. täristimellä. Melko työlästä. Kimalaiset hoitavat pölytyksen kätevästi ja niiden pölyttämät tomaatit ovat isompia, maukkaampia ja sato parempi. Lisäksi torjunta-aineiden käyttö on vähentynyt (muuten vaarantuisivat myös kimalaiset) ja monet ovat siirtyneet luontaisiin torjuntamenetelmiin kuten petohyönteisiin. Tuotetaan siis puhtaampaa ravintoa kuluttajille.
Kimalaisten kasvatuksen ja jakelun hiilijalanjälki on kuitenkin huomattava. Kasvattamot ovat valtavia (jalkapallokentän kokoiset saleja, joissa korkeat hyllyrivistöt täynnä kimalaispesiä) ja vaativat lämmitystä ja valaistusta. Pesät ovat kertakäyttöisissä muovilaatikoissa, jotka on ympäröity styroxilla ja päällystetty pahvilla. Pesän hävittäminen polttamalla ei kuulosta ympäristöteolta. Pesiä kuljetaan käyttöpaikoilleen tuhansia kilometrejä, joskus mantereelta toiselle.
Kimalaiset näyttävät kärsivän yhtä moninaisista sairauksista kuin mehiläiset. Kimalaisten massatuotanto tarjoaa mainiot olosuhteet taudinaiheuttajien lisääntymiselle, riippumatta siitä miten huolellisesti tuotanto hoidetaan. Jos taudit karkaavat sellaiseen paikkaan, jossa niitä ei esiinny luonnostaan, ne saattavat vaikuttaa tuhoisasti alkuperäisiin mesipistiäisiin, joilta puuttuu vastustuskyky taudeille. Näin on käymässä Etelä- Amerikan Patagoniassa, Bombus dahlbomii on kuolemassa sukupuuttoon kontukimalaisen tuomien tautien vuoksi.
Kimalaisten kasvatuksessa tarvitaan suuret määrät siitepölyä ja mistäpä muualta sitä saa kuin mehiläispesistä ympäri Eurooppaa. Ovatko nämä pesät taudittomia? – hyvin epätodennäköisesti. Esim. siivenkutistajan tiedetään tarttuvan sekä kimalaisiin että mehiläisiin. Pesien myötä voi levitä myös sellaisia tauteja, joille kimalaiset itse ovat immuuneja.
Kontukimalainen elää luonnossa Etelä- ja Keski-Euroopassa. Monille muillekin alueille, niin myös Suomeen se on todennäköisesti levinnyt tuontipesien myötä kasvihuonekarkurina. Tuontikimalainen voi aiheuttaa myös näkyviä muutoksia ympäristöön, kuten Tasmaniassa missä lupiini leviää kimalaispölytyksen vaikutuksesta.
Suomeen tuodaan vuosittain noin 10 000 kontukimalaispesää. Mm. Norja ja Japani ovat kieltäneet kontukimalaisten tuonnin maahan. Norjassa on ryhdytty kasvattamaan kimalaisia pölytyskäyttöön maan omista kimalaiskannoista. Toivottavasti Suomessakin lähivuosina, töitä on ainakin asian eteen alettu tekemään.
Vastaa